|
|
Yleistietoa yhdistyksestämme |
| Ketä olemme |
Järjestömme koostuu 37 jäsenestä ja perustettiin kesäkuussa 2005 Edessassa, Kreikassa. Järjestön nimi on “Kreikkalainen kasvatuksellis-kulttuurinen järjestö, Baltian ystävät”
|
|
Historia |
Lähtökohtana oli eräiden Arnissan peruskoulun (Pellan maakunnassa) opettajien vierailu. He olivat kontaktissa Liettualaisen Siauliain koulun opettajien kanssa opettajien vaihto-ohjelman puitteissa syyskuussa 2004. Vähän myöhemmin, maaliskuussa 2005, kreikkalainen opettaja osallistui Vilnassa perustetun kreikkalaisen järjestön järjestämään konferenssiin alustaen aiheesta “bysantin kulttuurin perintö”. Konferenssin aikana opettaja oli yhteydessä Liettuan kreikkalaiseen yhteisöön, joka ilmaisi halunsa ja tarpeensa kansainväliselle yhteistyölle. Myös monet muut liettualaiset opettajat, professorit, edustajat, järjestöjen johtomiehet sekä myös Liettuan ortodoksinen kirkko. Tämän yhteistyön pohjalta jäsenemme perustivat “Kreikkalaisen kasvatuksellis-kulttuurisen järjestön, Baltian ystävät”. Järjestön nimi tuli Liettuan kreikkalaisen yhteisön sekä muista Baltian maista, joiden kanssa haluamme tehdä yhteistyötä.
|
|
Päämäärät
|
Järjestömme tekemien artikkelien sekä jäsenten visioiden pohjalta, päämäärämme on myötävaikuttaa ortodoksisen-kreikkalaisen kulttuurin leviämiseen yhteistyössä Baltian maiden kreikkalaisten yhteisöjen kanssa. Käytämme seuraavia keinoja: 1. Pysyvä kontakti Baltian maiden kreikkalaisten yhteisöjen kanssa yhteistyömuotojen löytämiseksi 2. Painetun materiaalin avulla 3. Kulttuuri ja kasvatuksellinen vaihto sekä festivaalit 4. Yhteistyö Baltian maiden ortodoksisten kirkkojen kanssa 5. Valmistelu ja myötävaikuttaminen kreikkalaisten koulujen syntyyn Baltian maissa ja niiden kautta kreikan kielen leviäminen näihin maihin 6. Yhteistyö eri järjestöjen, yliopistojen, teknillisien instituutioiden sekä Euroopan Yhteisön kanssa 7. Tiedotusvälineiden käyttö artikkelien, haastattelujen, keskustelujen ym. yhteydessä 8. Tieteellisten koulujen perustaminen ja toiminta, museot ym. kasvatuksellisen materiaalin käyttöönotto
|
|
Ensimmäinen toiminta
|
|
|
Vierailu Liettuassa elokuussa 2005
|
Koskien kaikkia päämääriämme ja edellämainittuja toimintatapojamme, järjestömme jäsenet halusivat vastata Liettuan kreikkalaisen yhteisön haasteeseen eli tutustua toisiimme ja tehdä yhteistyötä.Näin ollen vierailimme Liettuassa 20.-28. elokuuta 2005. Järjestimme näytöksen kreikkalaiselle yhteisölle ja liettualaisille. Läänimme perinteisen tanssiryhmän jäsenet sekä edessalaisen kuoron jäsenet olivat mukana perinteisine lauluineen sekä bysantin musiikin kera. Mukana oli myös Kreikan ortodoksisen kirkon edustajat. Mukana oli myös yhdistyksemme opettajajäseniä tarkoituksenaan kreikan kielen levittäminen maan rajojen ulkopuolelle sekä ulkomailla asuvien kreikkalaisten identiteetin vahvistaminen. Lisäksi haluttiin keskustella tavoista kreikan kielen opettamiseen liettualaisille kreikkalaisen kulttuurin ja historian ystäville. Järjetömme haluaa lisäksi löytää yhteistyökeinoja mm. yleisten aktiviteettien sekä ekskursioiden muodossa. Uskomme, että meillä on monenlaisia yhteneväisyyksiä identiteetissämme.
|
|
Toinen toiminto marraskuussa 2005 |
Marraskuussa 2005 järjestömme järjesti kahden päivän vierailun Albaniassa yhteistyössä Edessan konservatorion bysanttilaisen kuoron sekä Arnissan ystävyysjärjestön kuoron “Saint Ioannis the Damaskinos” kanssa. Vierailimme ja järjestimme myös tapahtumia Korytsan kreikkalaisessa “Homer”-koulussa. |
|
Tulevaisuuden toimintoja
|
|
|
Heinäkuu 2006
|
Heinäkuussa 2006 odotamme heidän vierailevan Kreikassa. Musiikki-tanssiryhmä “Salduve” sekä järjestö “Lieporiu Mokyklos Bendruomene” Siauliaista Liettuasta ovat tuolloin ohjelmavuorossa |
|
Elokuussa 2006 |
Elokuun 16.-31. Päivä vierailemme Liettuassa (Šiauliai) sekä Latviassa (Riika) järjestäen tapahtumia paikallisille instituutioille sekä Latvian kreikkalaiselle yhteisölle. Mukana tuolloin ovat kuoro ja tanssiryhmä Pohjois-Kreikasta
|
|
Odotuksemme…
|
Yllä mainittuihin liittyen ja jotta tavoitteemme toteutuvat pyydämme kunnioittavimmin teitä mukaan yhteistyöhön parhaaksi katsovallanne. |
|
|
The President Lazaridis Antonios |
|
|
greek@balticfriends.gr & www.balticfriends.gr tel & fax : +30-23810-27845 - mobil: +30-6932-362952 |